|
Suojelupoliisi > Yleistä Suposta > Ohjesääntö
|
| ||||
Yhteystiedot
| SUOJELUPOLIISIN OHJESÄÄNTÖ 1.1.2009 Dnro 456/2008 Poliisin hallinnosta annetun asetuksen (158/1996) 28§:n ja poliisiasetuksen (1112/1995) 5§:n nojalla vahvistetaan suojelupoliisille seuraava ohjesääntö. Suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Sen tulee myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Valtion turvallisuusuhkien torjuntaan erikoistuneena poliisiyksikkönä suojelupoliisi osallistuu parlamentaarisen demokratian ja yhteiskunnan turvallisuusetujen suojeluun. Ajan vaatimusten mukana uudistuva, yhteistyökykyinen ja ammattitaitoinen suojelupoliisi tunnistaa ja ennalta estää valtion ja yhteiskunnan turvallisuutta uhkaavat hankkeet ja rikokset. Poliisin yhteiset arvot ovat oikeudenmukaisuus, ammattitaito, palveluperiaate ja henkilöstön hyvinvointi. Suojelupoliisin perusarvoja ovat myös laillisuus, luotettavuus ja laatu. Toimintaa johtaa suojelupoliisin päällikkö apunaan apulaispäälliköt. Johtoryhmät avustavat johtoa. Johtamistoiminnot perustuvat strategiseen suunnitteluun, vahvistettuihin toimintalinjoihin ja niiden toteuttamiseen, toiminnan ja talouden suunnitteluun sekä toiminnan vaikuttavuuden arviointiin. Toiminnan painopisteet, tulostavoitteet, kehittämishankkeet sekä rahoitus perustuvat sisäasiainministeriön poliisiosaston ja suojelupoliisin väliseen tulossopimukseen. Viraston johtoryhmään kuuluvat suojelupoliisin päällikkö ja apulaispäälliköt sekä muut päällikön määräämät virkamiehet. Viestintäpäällikkö osallistuu johtoryhmän kokouksiin. Päällikkö määrää johtoryhmän sihteerin. Laajennettuun johtoryhmään kuuluvat päällikkö, apulaispäälliköt, tulosyksiköiden päälliköt, viestintäpäällikkö ja henkilöstön edustaja sekä muut päällikön määräämät virkamiehet. Päällikkö määrää laajennetun johtoryhmän sihteerin. Muista johtoryhmistä päättävät päällikkö tai apulaispäälliköt. Tulosyksiköiden ja toimistojen päälliköt päättävät tarvittavien yksikkökohtaisten kokousten järjestämisestä. 4 § Suojelupoliisin tulosyksiköt Päälliköllä ja apulaispäälliköillä voi olla lisäksi määräaikaisia avustajia. Päällikkö voi myös tarvittaessa nimetä toimintoja, jotka eivät kuulu tulosyksiköihin. 5 § Viraston johtoryhmän tehtävät 6 § Laajennetun johtoryhmän tehtävät 7 § Tulosyksiköiden tehtävät Vastavakoiluyksikkö suorittaa myös toimialaansa liittyvän esitutkinnan. Terrorismintorjunnan yksikkö suorittaa myös toimialaansa liittyvän suojelupoliisille määrätyn esitutkinnan. Turvallisuusyksikön tehtävät Turvallisuusyksikkö vastaa suojelupoliisin ennalta estävän turvallisuustyön koordinoinnista ja omalta osaltaan sen käytännön toteuttamisesta. Yksikössä on turvallisuustoimisto ja lausuntotoimisto. Turvallisuustoimisto ohjaa ja koordinoi viraston ennalta estävää turvallisuustyötä, vastaa suojelupoliisille kuuluvasta turvallisuusvartioinnista sekä valtakunnan sisäisen turvallisuuden uhkien seurannasta ja torjunnasta. Suojelupoliisin päällikkö antaa erillisen määräyksen turvallisuusvartioinnin järjestämisestä. Lausuntotoimisto valmistelee turvallisuusselvitysten (laki 177/2002) antamista sekä käsittelee ulkoasiainministeriölle ja maahanmuuttovirastolle annettavat lupa-asioita koskevat lausunnot. Toimisto vastaa myös muista suojelupoliisille kuuluvista DSA-tehtävistä sekä toimialaan liittyvistä asiantuntija- ja yhteydenpitotehtävistä. Kenttävalvontayksikön tehtävät Kenttävalvontayksikön tehtävänä on suojelupoliisin toimialaan kuuluvien kenttätoimintojen toteuttaminen, kehittäminen ja tarvittavien hankintojen suunnittelu ja toteuttaminen. Tulosyksikkö huolehtii myös viraston toiminnan vaatimista yleisistä teknisistä hankinnoista ja järjestelmien ylläpidosta tulossopimuksissa tarkemmin sovittavalla tavalla. Alueyksikön tehtävät Alueyksikkö vastaa suojelupoliisin tehtävistä pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tehtävistä sovitaan tarkemmin tulossopimuksilla. Suojelupoliisissa on alueellisia toimistoja seuraavasti: Tarvittaessa toimistoilla voi olla määräaikaisia hajautettuja toimipisteitä, joista päättää suojelupoliisin päällikkö. Yksikkö avustaa päällikköä, johtoryhmää ja tulosyksiköitä kansainvälisten tehtävien ja yhteyksien hoitamisessa. Yksikkö hoitaa viraston tarvitsemat kansainväliset kirjeenvaihto- ja kielenkääntöpalvelut sekä muut tarvittavat asiantuntijatehtävät. Yksikkö hoitaa myös kansainväliseen toimintaan liittyvät yhteensovittamis- ja suunnittelutehtävät. Tilannekuvayksikkö vastaa suojelupoliisin toimialaan liittyvästä tilannekuvaraportoinnista ja sen vaatiman tutkimus- ja analyysitoiminnan toteuttamisesta ja yhteensovittamisesta. Yksikössä on tietopalvelutoimisto sekä analyysitoimisto. Tietopalvelutoimisto vastaa koko virastoa palvelevasta avointen lähteiden seurannasta ja raportoinnista sekä julkisten katsausten ja raporttien valmistelusta sekä kirjaston hoidosta sekä muista tarvittavista informaatiopalveluista ja asiantuntijatehtävistä sekä yhteydenpidosta. Toimisto vastaa myös valtioneuvoston kanslian kanssa sovitusta tilannekeskus-päivystyksestä. Sisäisten palvelujen yksikkö hoitaa viraston tarvitsemat sisäiset palvelut. Yksikössä on hallintotoimisto, tietohallintotoimisto sekä arkistotoimisto. Hallintotoimisto hoitaa henkilöstö, talous-, materiaali- ja kiinteistöhallintoa, huolehtii tarvittavista virastopalveluista sekä hoitaa muut toimialaansa kuuluvat asiantuntija- ja kehittämispalvelut. Se valmistelee hallinnollisiin asioihin liittyvät asiakirjat sekä huolehtii hallinnollisten asioiden sisäisestä tiedottamisesta, henkilöstön koulutuksesta ja yleisestä kehittämisestä sekä viraston tulossuunnittelusta ja sisäisestä turvallisuudesta. Tietohallintotoimiston tehtävänä on suojelupoliisin tarvitsemien tietotekniikkapalvelujen tuottaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen sekä alan kehityksen seuranta ja laitehankinnat. Tehtäviin kuuluu myös henkilöstön informaatioteknologiakoulutuksen suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä kehittämispäällikön kanssa sekä tietoturvallisuudesta huolehtiminen yhdessä turvallisuuspäällikön kanssa. Arkistotoimiston tehtävänä on vastata viraston arkistotoimesta ja sen edellyttämistä asiantuntijatehtävistä sekä tutkijapalvelusta ja alan kehityksen seurannasta. Toimisto vastaa myös suojelupoliisin rekisterien laadunvalvonnasta sekä rekisterien ja arkistojen lainmukaisuudesta ja tietosuojasta omalta osaltaan. 8 § Suojelupoliisin päällikön tehtävät 1) huolehtii yleisistä toimintaedellytyksistä 9 § Apulaispäälliköiden tehtävät Operatiivista toimintaa johtavan apulaispäällikön toimialaan kuuluvat vastavakoilun, terrorismintorjunnan, turvallisuuden, kenttävalvonnan ja alueellisen toiminnan tehtävät. Strategista toimintaa johtavan apulaispäällikön toimialaan kuuluvat kansainvälisen toiminnan, tilannekuvatoiminnan sekä sisäisten palvelujen tehtävät. Hän vastaa myös suojelupoliisin oikeudellisista asioista ja laillisuusvalvonnan ohjauksesta. Tehtäviään suorittaessaan apulaispäälliköt: 1) vastaavat toimialansa yleisistä toimintaedellytyksistä ja –valmiuksista Kolmas apulaispäällikkö toimii päällikön neuvonantajana ja hänen tehtävänsä sovitaan vuosittain päällikön kanssa tehtävällä tulossopimuksella. 1) vastaa yksikkönsä toimintavalmiudesta Tulosyksikön päällikkö voidaan määrätä hoitamaan myös toimiston päällikön tehtävää. Toimiston päällikkö johtaa toimistonsa toimintaa ja vastaa toimintavalmiudesta ja siitä, että tehtävät hoidetaan tuloksellisesti, tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti sekä: 1) tekee tulossopimuksen tulosyksikön päällikön kanssa ja vastaa toimiston tulos- ja kehityskeskustelujen suorittamisesta Toimiston päällikkö voidaan määrätä hoitamaan myös tulosyksikön päällikön tehtävää. 12 § Ratkaisuvalta Suojelupoliisin päällikkö ratkaisee suojelupoliisissa päätettävät asiat, jollei ratkaisuvaltaa ole lain tai asetuksen säännöksellä, tällä ohjesäännöllä, taloussäännöllä tai sitä täydentävällä määräyksellä, arkistosäännöllä tai päällikön antamalla muulla määräyksellä annettu muulle virkamiehelle. Ratkaisu tapahtuu esittelystä, ellei suojelupoliisin päällikkö asian laadun tai kiireellisyyden takia päätä muusta menettelystä. Virkanimitykset päällikölle esittelee hallintotoimiston päällikkö tai päällikön määräämä muu virkamies. Apulaispäälliköt nimittävät alaisensa virkamiehet poliisipäällystöä ja vastaavia asiantuntijavirkoja lukuun ottamatta. Tulosyksikön päällikkö voi apulaispäällikön antaman määräyksen perusteella nimittää määräaikaisen virkamiehen kalenterivuoden loppuun saakka. Nimitysten esittelijänä toimii hallintotoimiston päällikkö tai hänen määräämänsä virkamies. Operatiivista toimintaa johtava apulaispäällikkö tai hänen määräämänsä virkamies ratkaisee turvallisuusselvitysten antamisen sekä lupa-asioita koskevat lausunnot ja määrää esittelijän. Suojelupoliisin päällikkö, apulaispäälliköt sekä tulosyksiköiden päälliköt voivat erillisellä määräyksellä delegoida päätösvaltaansa alaisilleen. 13 § Hallintotoimiston päällikön ratkaisuvalta Hallintotoimiston päällikkö vastaa työnantajan ja henkilöstön yhteistoimintaan, työsuojeluun ja luottamusmiestoimintaan liittyvistä menettelyistä. 14 § Periaatteellisesti tärkeä tai laajakantoinen asia 15 § Esimiehen päätösvallan pidätysoikeus Esimies voi pidättää yksittäistapauksessa itselleen päätösvallan asiassa, jonka muu virkamies muutoin saisi ratkaista. Jos esimies ottaa ratkaistavakseen alaisensa virkamiehen ratkaisuvaltaan kuuluvan asian, hänen on aina ilmoitettava siitä asianomaiselle virkamiehelle ja omalle esimiehelleen. 16 § Johtovalmius Suojelupoliisin päällystön varallaoloon määrätty virkamies toimii suojelupoliisissa poliisiasetuksen (1112/1995) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuna johtovalmiudessa olevana henkilönä. Johtovalmiudesta määrätään tarkemmin erikseen. 17 § Vuosilomat ja virkavapaudet Suojelupoliisin päällikkö hyväksyy apulaispäälliköiden vuosilomat ja virkavapaudet. Apulaispäälliköt hyväksyvät toimialansa tulosyksiköiden päälliköiden vuosilomat ja virkavapaudet. Tulosyksiköiden päälliköt ja toimistojen päälliköt hyväksyvät alaistensa vuosilomat ja virkavapaudet. Harkinnanvaraista virkavapautta voi tulosyksikön päällikkö myöntää enintään kuukauden ajaksi ja apulaispäällikkö enintään kolmen kuukauden ajaksi. Vuosilomat tulee vahvistaa 1.5. mennessä. Ne vuosilomat, jotka jäävät pidettäviksi lomavuotta seuraavan vuoden tammi-huhtikuussa, on vahvistettava 1.12. mennessä. Loman myöntäjä vastaa yksikön toimintavalmiuden säilymisestä. 18 § Sijaisuudet Suojelupoliisin päällikön sijaisina toimivat apulaispäälliköt päällikön määräämässä järjestyksessä. Apulaispäälliköt toimivat toistensa sijaisina. Päällikkö päättää muista johdon sijaisuuksista ja järjestyksestä. Apulaispäälliköt määräävät toimialueensa tulosyksiköiden päälliköiden sijaisuuksista. Tulosyksiköiden päälliköt määräävät alaistensa toimistojen päälliköiden sijaisuuksista. Suojelupoliisin kannanotoista ja viestinnän linjauksista päättää suojelupoliisin päällikkö. Päällikön linjausten perusteella apulaispäälliköt vastaavat oman toimialansa viestinnästä. Sisäistä ja ulkoista viestintää suunnittelee, koordinoi ja toteuttaa päällikön linjausten ja apulaispäälliköiden toimialoillaan antamien ohjeiden mukaisesti viestintäpäällikkö. Viestintäpäällikölle on ilmoitettava vireille tulevista ja muista ulkoista viestintää edellyttävistä asioista riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta viestinnän suunnittelu ja toteutus voivat tapahtua asianmukaisella tavalla. Myös viraston toimialaan kuuluvista yleistä mielenkiintoa herättävistä asioista on ilmoitettava viipymättä päällikölle, apulaispäälliköille ja asianomaisen tulosyksikön päällikölle sekä viestintäpäällikölle. Sellaisista viraston sisäisistä asioista, jotka koskevat koko virastoa tai useita tulosyksiköitä, on ilmoitettava päällikölle, apulaispäälliköille, asianomaisten tulosyksiköiden päälliköille ja viestintäpäällikölle riittävän viestinnän varmistamiseksi. Tarkemmat ohjeet annetaan päällikön vahvistamassa viestintästrategiassa. Suojelupoliisin päällikölle, apulaispäälliköille sekä asianomaisille tulosyksiköiden päälliköille on tiedotettava esille tulevista ja vireillä olevista merkittävistä asioista, joilla on yleistä mielenkiintoa myös silloin, kun niitä ei ole tarkoitettu viestittäviksi. Komiteaan, työryhmään taikka muuhun vastaavaan toimielimeen nimetyn suojelupoliisin virkamiehen on tiedotettava asiasta lähimmälle esimiehelleen. Hänen on myös kerrottava toimielimessä käsiteltävistä linjakysymyksistä sekä hankittava suojelupoliisin kanta asiaan. Virkamiehen on myös ilmoitettava mahdollisesta esteellisyydestään esimiehelleen ja sijaiselleen välittömästi. 21 § Laillisuusvalvonta Päällikkö antaa laillisuusvalvontaa koskevan ohjeen ja vahvistaa vuosittaisen tarkastussuunnitelman. 22 § Viraston turvallisuus Päällikkö antaa viraston turvallisuudesta ohjeen ja määrää turvallisuuspäällikön, joka vastaa sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen liittyvien asioiden suunnittelusta, kehittämisestä, toimeenpanosta sekä valvonnasta. Turvallisuuspäällikkö raportoi suoraan päällikölle. Päällikkö määrää erikseen valmiuspäällikön ja hänen sijaisensa sekä suojelujohtajan ja apulaissuojelujohtajan. Jokainen virkamies on omalta osaltaan vastuussa viraston sisäisestä turvallisuudesta. 23 § Projektit, matriisiorganisaatio ja ohjelmajohtaminen 24 § Asiakirjojen julkisuudesta päättäminen Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/99) 14 §:n mukaisen tiedon asiakirjan sisällöstä sekä saman lain 28 §:ssä mainitun luvan salassa pidettävän asiakirjan saamiseen tieteellistä tutkimusta, tilastointia tai viranomaisen suunnittelu- tai selvitystyötä varten antaa strategista toimintaa johtava apulaispäällikkö tai hänen määräämänsä virkamies. 25 § Vaitiolositoumus 26 § Tarkemmat määräykset ja ohjeet Tarkempia määräyksiä tai ohjeita suojelupoliisin työn järjestämisestä antaa suojelupoliisin päällikkö sisäisissä määräyksissä ja ohjeissa, jotka kirjataan ja tiedotetaan henkilöstölle. Hallintotoimisto vastaa edellä mainittujen määräysten ja ohjeiden päivittämisestä. Apulaispäälliköt ja tulosyksiköiden päälliköt voivat antaa toimialaansa ja yksiköitään koskevia tarkempia määräyksiä ja ohjeita. 27 § Voimaantulo Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2008
Takaisin | Tulosta sivu | ||||




