
Suojelupoliisin organisaatio
Suojelupoliisia johtaa päällikkö tukenaan kaksi apulaispäällikköä: operatiivinen ja strateginen. Suojelupoliisin operatiivisia toimintoja ovat terrorismin- ja laittoman tiedustelun torjunta sekä turvallisuustyö ja proliferaatiovalvonta. Kenttävalvonta palvelee operatiivisia yksiköitä tiedonhankinnassa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Suojelupoliisin toiminnasta vastaavat toimipisteet kahdeksalla eri paikkakunnalla. Strateginen apulaispäällikkö johtaa kansainvälistä toimintaa, tilannekuvatoimintaa sekä sisäisiä palveluja, johon kuuluvat talous- ja henkilöstöhallinto, tietojärjestelmät sekä arkisto. Lisäksi hänen vastuullaan ovat lakiasiat ja laillisuusvalvonta. Viestintä on sijoitettu suoraan päällikön alaisuuteen.
Suojelupoliisissa työskentelee noin 220 henkilöä, joista yli puolet on poliisikoulutuksen saaneita. Toinen puoli koostuu tutkijoista, asiantuntijoista, toimistohenkilökunnasta ja muista ammattiosaajista. Naisten osuus koko henkilöstöstä on noin 40 prosenttia. Poliisiviroissa naisia on noin 15 prosenttia. Henkilöstön keski-ikä on 44 vuotta.
Suojelupoliisin rahoitus on kehittynyt kymmenessä vuodessa kymmenestä miljoonasta noin 17 miljoonaan euroon. Vuonna 2010 eduskunta myönsi 850 000 euron lisämäärärahan terrorismintorjuntaan vuodelle 2011, joka sisältyy tähän 17 miljoonaan.
Suojelupoliisin uusi organisaatio tuli voimaan 1.10.2011. Uudistuksessa alueorganisaatio liitettiin osaksi turvallisuustyön yksikköä. Edellinen organisaatiomuutos 1.1.2009 oli osa koko poliisin hallintorakenteen (PORA-hanke) muutosta ja siinä oli erityisesti otettu huomioon Suojelupoliisin toiminnan erityispiirteet.

Suojelupoliisin organisaatiota, tehtäviä ja päätöksentekoa kuvataan tarkemmin ohjesäännössä. Ohjesääntö toimii myös laitoksen työjärjestyksenä.
Takaisin |
Tulosta sivu