Poliisikoulutus
Suomessa on yksi poliisioppilaitos, Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk) Tampereella. Oppilaitos vastaa poliisikoulutukseen rekrytoinnista ja opiskelijavalinnoista, poliisin tutkintokoulutuksesta, johtamiskoulutuksesta, täydennyskoulutuksesta sekä poliisialan tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Poliisiammattikorkeakouluun kuuluva poliisikoiralaitos Hämeenlinnassa kouluttaa koiranohjaajat ja hankkii koirat poliisin käyttöön. Poliisiammattikorkeakoulun yhteydessä toimii myös Poliisimuseo.
Poliisialan koulutus ja tutkimus keskittyivät Tampereelle vuoden 2008 alussa, kun Tampereella toiminut Poliisikoulu ja Espoossa sijainnut Poliisiammattikorkeakoulu yhdistyivät uudeksi oppilaitokseksi.
Oppilaitoksessa suoritettavia ammatillisia tutkintoja ovat poliisin perustutkinto, poliisialipäällystön tutkinto ja poliisipäällystön tutkinto. Tutkintokoulutuksen lisäksi Poliisiammattikorkeakoulussa tarjotaan ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta sekä muuta turvallisuusalan koulutusta. Oppilaitoksessa suoritettava poliisipäällystön tutkinto on ammattikorkeakoulututkinto, ja se on hyväksiluettavissa poliisialan maisteriohjelmiin Tampereen yliopistossa.
Poliisiammattikorkeakoulussa tehtävä tutkimus on yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellistä poliisialan tutkimusta. Tutkimus kohdistuu rikollisuuteen, rikostorjuntaan, poliisitoimintaan ja muihin poliisihallinnon kannalta keskeisiin kysymyksiin.
Poliisiammattikorkeakoulun yhteydessä sijaitseva valtakunnallinen Poliisimuseo avasi ovensa syksyllä 2008. Museo tekee tunnetuksi poliisin toimintaa sekä tukee koulutusta ja tutkimusta. Poliisimuseo kerää, tallentaa, tutkii ja asettaa näytteille Suomen poliisin toimintaan liittyviä esineitä, perinnettä ja historiaa. Museo palvelee suurta yleisöä, poliisiorganisaatiota ja tutkijoita.
http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi
Takaisin |
Tulostettava versio