Vesi ja alkoholi
Viina on mukana noin puolessa kaikista hukkumistapauksista. Veneestä hukkuneista noin 80 % on ollut päihtyneenä. Tyypillinen hukkuja putoaa veneestä, joutuu veden varaan veneen kaatuessa tai arvioi uintimatkan väärin. Suurin osa hukkuneista on keski-ikäisiä miehiä.
Hukkumisonnettomuus on aina monen tekijän summa. Humala lisää tapaturman todennäköisyyttä. Jo lievä humalatila heikentää arviointikykyä, reaktionopeutta ja liikkeiden hallintaa. Parin oluen jälkeen onnettomuusriski on kaksinkertainen, 5-6 oluen jälkeen se on kasvanut kymmenkertaiseksi. Riski moninkertaistuu, jos lääkkeet ovat mukana kuvassa.
Alkoholi poistuu elimistöstä hitaammin kuin humalan tuntemus. Seuraavana aamuna veressä voi olla vielä reilusti alkoholia. Alkoholin palamista ei voi nopeuttaa. Sen vaikutus on myös yksilöllistä. Vaikutus riippuu muun muassa iästä, painosta, ajasta ja ravintotilasta. Oman humalan kehitystä on siksi vaikea arvioida.
Takaisin |
Tulostettava versio