Luvat > Ampuma-aseluvat
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Ampuma-aseluvat



Poliisi myöntää ampuma-aseiden ja aseen osien hankkimiseen ja hallussapitoon oikeuttavia lupia. Luvat myöntää kotikunnan poliisilaitos. Lupahakemus on jätettävä poliisilaitokselle henkilökohtaisesti. Laissa säädetyin edellytyksin poliisi voi kuitenkin oikeuttaa hakijan jättämään lupahakemuksen myös esimerkiksi postitse. Ampuma-aseen ja kaasusumuttimen hankintaan ja hallussapitoon oikeuttava lupa voidaan antaa myös Suomessa rekisteröidylle tai julkista tehtävää hoitavalle yhteisölle ja säätiölle.

Ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen ja hallussapitoon on oltava hyväksyttävä käyttötarkoitus. Hakijan pitää myös täyttää hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset.

Aseen hankkimislupaa haettaessa on oltava mukana

  • passi tai henkilökortti (Ajokortti ei ole henkilöllisyyttä osoittava asiakirja.)
  • hakemuksen perustelut kirjallisina ja muut hakemuksen perustelemiseen tarvittavat asiakirjat
  • sotilaspassi, siviilipalvelustodistus, kutsuntatodistus tai todistus palvelusta vapauttamisesta

Hankkimislupa on voimassa kuusi kuukautta muilla kuin asekeräilijöillä. jolle se on voimassa vuoden. Hankkimis- ja hallussapitoluvan nojalla hankittu ampuma-ase tai aseen osa on esitettävä luvan myöntäneellä poliisilaitoksella 30 päivän kuluessa ampuma-aseen tai aseen osan hankkimisesta, mutta kuitenkin ennen hankkimisluvan voimassaolon päättymistä.

» Palveluhinnasto 1.1.2013





Takaisin | Tulostettava versio


Share